28.02.2023 Leena Rannanpää

Armoa ja rakkautta, olkapää ja nenäliina

Olimme Momssien äidin, puheenjohtaja Elinan kanssa yhtä aikaa äitiyslomalla v. 2015. Eräänä marraskuisena päivänä Elina tuli lasten kanssa meille kylään ja siinä vaipanvaihdon ja kylmän lounaan syömisen välissä todettiin, että Vimpelistä puuttuu Joulupuun kaltainen joululahjakeräys. Marraskuu oli sen verran pitkällä, että meidän ovensuussa todettiin, ettei enää kannata Vimpeliin sellaista puuhata. Asia jäi kaihertamaan molempien mieltä ja niin löysimme itsemme pyörittämässä ensimmäistä Joulusukkaa. Nimi on Elinan miehen, Mikon keksimä. Ensimmäiset lahjoittajat saimme mukaan 20.11.2015.

Minulla oli neljän kuukauden ikäinen vauva ja 2,5-vuotias, Elinalla puolivuotias ja kolme isompaa. Tämä ei ole tarina kahdesta superäidistä, jotka tekevät ihmeitä. Tämä on tarina kahdesta äidistä, jotka pyykinpesun, ruuanlaiton ja valvotun yön väsymyksen seasta tekevät yhdessä sitä, mille sydän palaa. Jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen Joulusukka oli ihme. Mutta ei meidän kahden vaan Jumalan ihme. Joulusukka oli menestys.

Elokuussa 2016 Elina kysyi, haluaisinko lähteä perustamaan hänen kanssa yhdistystä. Näky ja visio oli hänellä valmiina, tarvittiin sydämiä tekemään työtä. Ja niin lokakuusta 2016 alkaen olen ollut mukana yhdistyksen hallituksessa ensin rahastonhoitajana ja sitten sihteerinä.

Myöhemmin olen saanut huomata, että Momssit on erikoinen porukka. Jos ei ole tiennyt tarvitsevansa tietynlaisia ihmisiä elämäänsä, tietää sen istuttuaan illan heidän kanssaan. Ihmeellisesti saa sanoitettua asioita, joiden ei ole edes tiennyt vaivaavan.

Olen ollut näiden vuosien aikana enemmän ja vähemmän väsynyt, kokenut sisältä kumpuavaa riittämättömyyttä ja monesti todennut ääneen, että nyt en pysty. Vastaani olen saanut armoa ja rakkautta, olkapään ja nenäliinan.

Momsseissa saa antaa itsestään ja ajastaan niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Tai olla antamatta mitään. Itse olen ollut useammin kuin kerran saamapuolella ja riemuitsen suuresti niistä hetkistä, kun saan olla antajana.

Väsyneen tai väsymyksestä toipuvan sydän tunnistaa toisen samanlaisen. Sydän saa sen, mitä tarvitsee ja sille myös kerrotaan lempeästi, kun on aika olla tekemättä mitään. Olen ikuisesti kiitollinen, että saan olla osa tätä hienoa yhteisöä, joka on ollut kuin turvallinen satama, jonne voi lipua, kun omat purjeet on riekaleina.

Leena Rannanpää, 
Momssien hallituksen sihteeri