23.05.2024 Yhdessä-hanke

Sairaanhoitaja (AMK), perhe- ja paripsykoterapeutti (Valvira), erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Saija Hautaluoma oli verkon välityksellä asiantuntija-alustajana Evijärven Teinineuvolan viimeisellä kokoontumiskerralla. 

Seksuaalisuus on aihe, jonka äärellä niin nuori kuin vanhempikin voivat kokea hämmennystä. Se miten seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan kotona, peilautuu myös nuoreen. Saija Hautaluoma rohkaisi vanhempia tunnustelemaan milloin nuori on valmis puhumaan seksistä. Aikuisen tehtävä on tarjota nuorelle portteja, joista on helppo tulla yhteiselle keskustelupinnalle. Aikuisen rooli on myös havaita, koska nuori ei ole vielä valmis puhumaan. Aikuinen on myös merkittävässä roolissa eri seksuaalisten käsitteiden avaajana. “Mitä kuuluu ja mitä haluat puhua,“ ovat avainlauseita, joilla tunnustella nuoren valmiutta keskusteluun. 

Vanhemman tehtävä on luoda turvaa ja varjella nuoren seksuaalista kasvurauhaa asettamalla rajoja ja olemalla kiinnostunut nuoresta. Saija Hautaluoma kertoi, että hänen havaintonsa mukaan nuoret viestivät kaipaavansa rajoja. He kaipaavat kysymyksiä: “Missä olet ja mitä teet?”. Vaikka nuoren oma vastaus olisi kysymykseen yksitavuinen, niin vanhempi on kysymyksillään osoittanut olevansa kiinnostunut nuoresta ja välittävänsä tästä. Rajat ja välittämisen osoittaminen voivat olla suoja myös seksuaaliselta riskikäyttäytymiseltä, muistutti Hautaluoma. Nuoren kokemus siitä, ettei hänellä ole väliä kenellekkään, saattaa altistaa  seksuaaliselle riskikäyttäytymiselle. Kun tuntuu, ettei kukaan välitä, miksi siis välittäisin itse itsestänikään. 

Siinä missä tämän päivän nuorten vanhemmat ovat itse nuoruudessaan tirkistelleet kioskin ylähyllyjen lehtitarjontaa, on heidän lapsilla netin kautta tarjolla seksin suhteen villi viidakko. Netissä tapahtuvat asiat voivat yllättää nuoren itsensäkin. Hautaluoma varoitti, että netin ilmainen materiaali voi olla raadollisinta. Porno ja siihen liittyvä raakakin materiaali häiritsevät nuoren seksuaalista kasvurauhaa. Porno vääristää myös kuvaa siitä, mitä seksi on ja mitä sen aikana tehdään. Hautaluoma kehoittikin vanhempia olemaan avoimen utelias sen suhteen, mitä nuori katselee netistä. Hänen mukaansa vanhemman ei tule olla liian sinisilmäinen ja luottavainen. Porno on addiktoivaa, eikä seksuaalisesti kypsymässä olevan nuoren aivot kykene vielä käsittelemään sitä. 

Oma seksuaalisuus- ja sukupuoli-identiteetti pohdituttaa nuoria. Pohdinta kuuluu nuoruuteen, muistutti Hautaluoma. Jälleen aikuisen tehtävä on kysyä eikä olettaa. Vanhempi voi sanoittaa ääneen, että oman minuuden ja  seksuaalisen identiteetin löytöretki kuuluu nuoruuteen. 

Nuoren tuntiessa seksuaalista vetoa samaa sukupuolta kohtaan tai kokiessa olevansa eri sukupuolta kuin mihin on syntynyt, on kodin tuella ensiarvoisen tärkeä merkitys. Nuori voi kokea kiusaamista ja syrjintää koulussa tai kaveripiirissä, mutta kodin viestin tulisi olla: “täällä sinun ei tarvitse pelätä”. Vanhemman on vaikea suojella nuorta koulumaailmassa, mutta kodin tulisi olla turvapaikka, jossa nuori saa tutustua omaan seksuaaliseen identiteettiinsä. 

Hautaluoma muistutti vielä, ettei ole olemassa mitään tiettyä ikärajaa, jolloin pitäisi päättää kuka minä olen. Seksuaalisuus kehittyy ja elää ihmisyydessä koko elämänkaaren ajan. Kaikkea ei tule myöskään seksualisoida, ihmisiin voi ihastua ilman seksuaalisuutta sukupuolesta riippumatta. 

Nuoren tulee saada tutustua myös fyysisesti itseensä rauhassa. Vanhemman ei tule hätkähtää nuoren itsetyydytystä. Nuoren ei tule kokea tekevänsä jotakin häpeällistä. 

Vanhemman tulee olla armollinen myös itseään kohtaan. Lapsi ja nuori peilaavat vanhemmasta tavan katsella itseään. Pienetkin lapset seuraavat miten vanhemmat käyttäytyvät peilin edessä, sanoi Hautaluoma. “Äiti on pienen pojan silmissä kauneinta, mitä hän tietää. Miltä siis kuulostaa pojan korviin, jos äiti haukkuu itseään?” 

Nuoria tulee rohkaista keskustelemaan seksistä myös toistensa kanssa. Seurustelusuhteessa tulee löytää yhteiset rajat. Hautaluoma muistutti, että myös pojat ovat seksuaalisesti haavoittuvia. 

Vanhemman tehtävä on varjella nuoren seksuaalista kasvurauhaa ja vahvistaa tämän identiteettiä kehumalla ja kannustamalla. Olla olemassa nuorelle, vaikka tuntuisi ettei nuori kaipaa vanhempaa elämäänsä. Vanhemmalla on oma tärkeä paikka nuoren elämässä. 

takaisin alkuun

gfdgf