05.05.2026 Annukka Navis
Teksti on suomenkielinen tiivistelmä Connected Families -järjestön Family Meetings -blogitekstistä osa 1/2.
Perhepalaverit. Woohoo! Tai sitten ei. Tuo sana ei saa moniakaan meistä vanhemmista innostumaan. Päinvastoin, se saattaa saada jonkun jopa ahdistumaan. Se saattaa olla sinun tehtävälistallasi tai ainakin kuulua asioihin, joita kaikki kympin vanhemmat mielestäsi toteuttavat. Saatat jopa ajatella, että perhepalaverit voisivat ratkaista muutaman asian perheessäsi, mutta… Ihmettelet ehkä miten pitää perhepalaverin, jota lapsesi eivät juokse karkuun!
Mutta kuka sanoo, että perhepalavereiden tulee olla kamalia? Perhepalaverit voivat rakentaa yhteistyötä, ratkaista perheen ongelmia, rakentaa vastuullisuutta ja johtajuutta lapsissasi, ja kaiken tämän lisäksi olla todella hauskoja!
Mitä jos sinä ja lapsesi odottaisitte perhepalavereita innolla? Mitä jos ne olisivat viikon kohokohta? Unelmoidaan hetki yhdessä. Voit oppia suunnittelemaan ja toteuttamaan perhepalaverin, josta lapsesikin nauttivat! Mukaviin perhepalaverihin ei ole vain yhtä oikeaa kaavaa – muutama hyvä periaate ja vähän luovuutta riittää!
Perhepalaveri on perheen kokoontuminen. Tai on se vähän enemmänkin, sillä yhteinen päivällinen ei ole perhepalaveri (vaikka se voisi olla). Perhepalaveri on hetki, kun perhe kokoontuu yhteen ratkomaan ongelmia, suunnittelemaan tapahtumia tai päivittämään kuulumisia.
Jos olet ollut mukana työelämässä, olet varmasti tullut tutuksi tällaisten palavereiden kanssa. Sinä tai pomosi kutsuu palaverin koolle, keskustelette ongelmasta tai suunnittelette tulevaa, jaatte vastuut, ja kaikki lähtevät tyytyväisinä omiin suuntiinsa toteuttamaan kokouksessa tehtyjä päätöksiä.
Perhepalaveri voi toimia samalla tyylillä. Lapset tosin eivät taida olla erityisen innoissaan tällaisesta neuvotteluhuone-lähestymistavasta. Tarvitset siis mahdollisesti hieman lapsi- tai teiniystävällisemmän lähestymistavan.
Meidän (Chad Hayenga) perhepalaverit alkoivat, kun meillä oli kaksi lasta, 6- ja 3-vuotiaat. Tiesimme, että palavereiden tulee olla hauskoja, jotta lapset haluaisivat tulla mukaan. Eräänä päivänä ilmoitimme vaimoni kanssa, että perjantaista tulisi “Paras Hauska Perheilta” (PHP). Suuri innostus täytti talon!
Ensimmäisenä PHP:nä teimme popcornia, joimme kaakaota ja katsoimme Popsikkaita. Ohjelman jälkeen keskustelimme lyhyesti siitä millainen perhe haluamme olla. Puhuimme yhteistyöstä ja toistemme kunnioittamisesta. Sitten puhuimme lyhyesti perhe-elämän arkisemmista asioista. Pyykit, tiskit ja siistit huoneet olivat meille vanhemmille tärkeitä asioita. Kaveritreffit, syöminen ja vapaa-aika olivat lapsille tärkeitä aiheita. Tämä loi perustan näihin aiheisiin liittyvien ongelmien ratkaisemiselle tulevissa perhepalavereissa. Palaveri oli kaoottinen ja sattumanvarainen, mutta tärkeä alku jollekin suuremmalle.
Nyt kun lapsemme ovat aikuisia, näemme miten noista perhepalavereista tuli osa perhekulttuuriamme. Ne antoivat lapsillemme työkaluja ongelmien ratkomiseen ja päätöksentekoon. Ja ajattelen, että nyt jos koskaan, perhepalaverit voivat auttaa perheitä luomaan yhteyttä toisiinsa ja elämän tarkoitukseensa.
Perhepalavereiden aloittamiseen voi olla monia syitä. Ehkä aikatauluista ja suunnittelusta on tullut kaoottista. Tai vanhemmat tunnistavat, että on aika siirtää enemmän vastuuta perheen asioista lapsille. Tai ehkä perheellä menee ihan kivasti, mutta he eivät tunne selkeää identiteettiä ja tarkoitusta juuri omalle perheelleen. Perhepalaverit voivat auttaa ratkomaan edellä mainittuja asioita ja paljon muitakin!
Jos ollaan ihan rehellisiä, perhe-elämä on usein hektistä; työt, koulut, harrastukset ja muut menot - kalenteri täyttyy nopeasti. Ja lapsesi viime tipassa tuleva pyyntö saada leikkiä kaverin kanssa tänä iltana voi saada kuppisi nurin.
Meidän perheen perhepalaverit saivat alkunsa kalenteriongelmista. Miten voisimme olla tarkoituksenmukaisempia aikamme suhteen ja olla sellainen perhe kuin haluamme olla? Katsoimme yhdessä tulevan viikon kalenteria. Päätimme mitkä olivat “kyllä” ja mitkä eivät mahtuneet kalenteriin, vaan tarvitsivat uudelleenjärjestelyä. Kun suunnittelimme tulevaa viikkoa, kysyimme lapsiltamme kenen kanssa he haluaisivat leikkiä ja minä päivänä se olisi ehkä mahdollista. Teimme parhaamme täyttääksemme heidän pyyntönsä, mutta emme venyneet mutkalle asian suhteen, jos he eivät suunnitelleet sitä palaverissamme. Tämä opetti heille suunnittelemisen taitoa.
Lähes kaikki vanhemmat kokevat elämässään sen hetken, kun he tajuavat “Miksi ihmeessä teen tämän? Lapseni todellakin osaavat tehdä tämän itsekin (esim. siivota sotkunsa, viikata pyykin, viedä roskat).” Eräänä päivänä tajusimme vaimoni kanssa tekevämme monia asioita lastemme puolesta, jotka he voisivat tehdä itse. Huomasimme myös, että lapsemme vetosivat siihen, etteivät he huomanneet asiaa tai olleet riittävän sitä tai tätä tehdäkseen sen itse. Pysähdyimme ja kysyimme itseltämme “Kenen vastuulla tämä asia on?” Siitä alkoi meidän perheen kasvumatka kohti yhteistyötä.
Aloimme kiinnittämään huomiota hetkiin, jolloin meitä ärsytti kaikkein eniten lastemme vastuullisuuden tai kyvykkyyden puute jossain asiassa. Näiden hetkien kautta saatoimme kysyä itseltämme “Kenen vastuulla tämä ongelma on?” Henkilön, jota eniten ärsyttää jonkin asian tekemättömyys, oletetaan usein ottavan vastuun kyseisestä ongelmasta. Mutta kun otan vastuun lapseni ongelmasta, otan vastuun pois lapseltani.
Jos esimerkiksi tyttäreni jättää jälkeensä sotkun, saatan hermostua ja sanoa “Milloin oikein opit siivoamaan lelusi, kun lopetat leikit?” Minua selvästi häiritsee pitkin poikin lojuvat lelut. Tytärtäni ne eivät niinkään häiritse. Hän saattaa siivota, koska hermostun, ei niinkään siksi, että hän haluaa olla vastuullinen. Tämä näkökulma mielessämme aloimme miettimään lapsillemme ikätasoisia vastuita kotona.
Samaan aikaan aloimme kysyä omistajuuteen liittyviä kysymyksiä perhepalavereissamme:
Aloimme ideoimaan tapoja, jotka loivat ratkaisuja kodin ongelmakohtiin. Samalla lapsemme oppivat, että he voivat tuoda huolenaiheitaan perhepalaverihimme keskusteltavaksi. Tämä todella lujitti tiimihenkeämme ja loi lapsiin uskoa, että heidän mielipiteillään on väliä. Osallistuessaan aktiivisesti perhepalavereiden keskusteluihin, lapset kokivat, että heidän näkemystään arvostetaan, vaikka me vanhemmat sanoisimmekin viimeisen sanan.
Lapset kuulevat sanamme ja näkevät miten käytämme aikaamme. He kehittävät omia elämänarvojaan ja prioriteettejaan näiden havaintojen pohjalta. Tuntuuko perhe-elämänne pääosin kiireiseltä ja sattumanvaraiselta? Kaipaatko perheeseen enemmän tarkoituksenmukaisuutta tai keinoja siirtää arvojasi eteenpäin lapsillesi?
Me tunnistimme tämän tarpeen, kun lapsemme olivat vielä pieniä. Vuosien saatossa keskustelimme perheemme ainutlaatuisista lahjoista ja kyvyistä ja siitä miten voisimme käyttää niitä muita siunataksemme. Pyrimme tunnistamaan tarpeita ympärillämme. Keskustelimme perheemme tärkeimmistä arvoista ja miten ne ohjasivat päätöksentekoamme.
Käytännössä kysyimme yhdessä ensimmäisistä perhepalavereistamme seuraavan kysymyksen: Jos perheemme olisi paras versio _______ (laita sukunimi tähän) perheestä, millaisia olisimme?
Vastaukset vaihtelivat “suklaata joka aterialla”, “kaveritreffejä joka päivä” ja “autetaan toista, kun se tarvitsee apua” välillä. Lapsemme olivat pieniä, joten en odottanut kovin suuria vastauksia ja tästä oli hyvä lähteä liikkeelle.
Jatkoimme työtä ja kysyimme tulevissa perhepalavereissa säännöllisesti uusia kysymyksiä kuten “Jos olisimme paras versio itsestämme, miten…
Osassa 2/2 vinkataan perhepalaverin säännöistä, sisällöstä ja hyödyistä.
takaisin alkuun 
© momsforkids.fi
