
23.10.2025 Annukka Navis
Olet kutsuttu ja kykenevä
Olemme kaikki ihmeellisesti luotuja yksilöitä. Tämä unohtuu helposti, kun kohtaamme kasvatushaasteita ja lapset käyvät kurittomiksi. Mutta se on silti totta. Osa elämäntehtävääsi vanhempana on kasvattaa ainutlaatuiset lahjat omaava lapsesi elämään kutsussaan ja vaikuttamaan maailmaan positiivisesti.
Tämän muistaminen on tärkeää erityisesti silloin, kun lapsi käyttäytyy haastavasti. Niinä hetkinä on houkuttelevaa valita lyhyen tähtäimen tavoite, vaatia välitöntä tottelevaisuutta ja rangaista lasta, jotta lapsi suostuu tahtoosi. Samalla kuitenkin menettää pitkän tähtäimen tavoitteen positiivisen identiteetin rakentamisesta ja viisauden lisäämisestä. Vanhemman oppiessa toimimaan lapsen haastavan käytöksen kanssa pitäen samalla mielessä hänen ainutlaatuiset kykynsä, voi kasvatustehtävä muuttua rasittavasta pakkopullasta merkitykselliseksi seikkailuksi.
Lahjat haastavan käytöksen takana
Taaperon kiukkukohtaus kaupan karkkihyllyllä. Uhmakas lapsi, kun pyydät häntä pukemaan ulkohousut jalkaan kouluun lähtiessä. Raivoava teini, kun hän ei pääse yökylään arkena. Kuulostaako tutulta? Moni lapsi on itsepäinen.
Vaatii taitoa käyttäytyä huonosti. Lapsen lahjat näkyvät usein ensin haastavassa käytöksessä, kun hän yrittää saada sen mikä on hänelle tärkeää. Jos vanhemman ensisijainen tavoite on laittaa lapsi ruotuun tai korjata ongelmat rankaisemalla lasta, lapsesta tulee usein lannistunut ja se vain lisää kierroksia hänen haastavaan käytökseen. Ajan myötä lapsi alkaa uskoa, että hän on häirikkö sen sijaan että hän on taitava yksilö. Viesti “Olet kutsuttu ja kykenevä” voi kääntää suunnan lannistuneesta lapsesta rohkaistuksi lapseksi, joka käyttää lahjojaan hyviin tarkoituksiin.
Haastavan käytöksen takana on siis usein lahja. Itsepäisyyden takana on päättäväisyys. Lapsi tietää mitä hän haluaa ja on usein valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven saadakseen sen. Miten esimerkiksi juuri tämän supervoiman voisi kääntää siunaukseksi niin lapselle kuin häntä ympäröivälle maailmalle?
Voisiko lasta ohjata käyttämään päättäväisyyttään positiivisella tavalla? Lapselle voi sanoittaa vaikkapa “Olet todella päättäväinen ja se auttaa sinua elämässä oppimaan ja tekemään paljon hyvää! Nyt sinulla olisi oiva mahdollisuus käyttää päättäväisyyden lahjaa ja opetella nämä vaikeatkin enkun läksyn sanat. Haluatko apua minulta vai haluatko tehdä sen itse?”
Olipa kyseessä sitten omat lapsesi tai jonkun muun, näky elämän puhaltamisesta lapsen kutsuun ja kapasiteettiin on suuri ja haastava tehtävä. Tällä tehtävällä on myös suuri palkinto. Kun sinun työkalupakkisi “Olet kutsuttu ja kykenevä” -viestin kommunikoimiseen lapselle kasvaa, huomaat, että vanhemmuudessa on kyse enemmän uskomusten mentoroinnista ja taitojen opettamisesta kuin haastavan käytöksen hallinnasta.
Neljä viestiä -blogiteksteissä käymme läpi neljä viestiä yksi kerrallaan ja opimme miten kommunikoida niitä lapselle arjen haastavissa tilanteissa. Neljä viestiä on Connected Familiesin vanhemmuusmallin peruspalikoita.
Annukka Navis, Momssien toiminnanjohtaja ja Connected Familiesin sertifioitu vanhemmuuden valmentaja ja puhuja
© momsforkids.fi