11.06.2025 Susanna Kärkkäinen
Lapsi pyytää: “Äiti, osta tämä, ole kiltti!!” Seuraavana päivänä tilanne toistuu. Tällä kertaa toiveissa on kuitenkin erilainen lelu kuin eilen. Miten tällaisiin pyyntöihin tulisi reagoida?
Luin, että vain kolmasosa naisista varautuu säästämällä erilaisiin elämänmuutoksiin. Elämässä voi tulla monenlaisia muutoksia, joissa raha ei ole todellakaan ensimmäisenä mielessä. Silti säästöistä voi olla hyötyä näistä tilanteesta selvitessä. Lisäksi säästöistä on hyötyä myös silloin, kun lapsi pyytää rahaa erilaisiin asioihin.
Sentistä kiinni -ryhmä, johon osallistuin Kauhavalla, aloitti kokoontumiset syksyllä 2024 ja viimeinen kerta oli tammikuussa 2025. Yllättävää oli se, kuinka vähän puhuimme numeroista, siitä mitä mikäkin maksaa. Paljon enemmän puhuimme tunteista. Mitä olemme lapsena tunteneet, kun olemme toivoneet saavamme vaatteita tai leluja? Mitä tunteita on ollut nuorena, kun on muuttanut pois lapsuudenkodista ja opetellut uudenlaista arkea? Minkälaista arkea elää nyt? Viekö arjen pienet valinnat lähemmäksi vai kauemmaksi toivotusta suunnasta? Miltä tulevaisuus näyttää ja mitä valintoja sen eteen tulee tehdä? Numeroita tärkeämpää nimittäin on tunnistaa, millaisia tunteita talousasioihin liittyy.
Hiljattain luin, että ihmisen aivot ovat todella muovautuvaa ainetta. Ne voivat oppia uusia asioita vanhanakin. Kun poikkeaa totutuista tavoista ja toistaa uusia tapoja tarpeeksi kauan, aivot tottuvat uuteen. Talousasioiden suhteen ei siis ole koskaan liian myöhäistä aloittaa muutosta. Myös lasten kanssa tulee keskustella rahasta ja siihen liittyvistä asioista ja tunteista. Sentistä kiinni -ryhmä opetti minulle, että elämän ei kuuluisi olla sentistä kiinni.
Susanna Kärkkäinen, Sentistä kiinni -ryhmäläinen
Sentistä kiinni on Momssien Yhdessä-hankkeesta alkunsa saanut naisten puoli vuotta kestävä vertaisryhmä omaan rahasuhteeseen. Se tarttuu yhteiskunnallisesti esillä olevaan ongelmaan koskien perheiden tiukentunutta taloutta hintojen ja korkojen nousun myötä. Sentistä kiinni -palvelukonsepti antaa naiselle mahdollisuuden tarkastella oman talouden kompastus- ja kulmakiviä sekä talouden vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vertaisesti yhdessä toisten naisten kanssa. Konsepti nostaa esiin keskeisiä asioita liittyen kuluttamiseen, omaan rahasuhteeseen sekä talouden hallintaan. Seuraa Momssien somea alkaviin ryhmiin liittyen.
© momsforkids.fi