14.10.2024 Hanna Kujala
Saimme viettää Momssien Syyspäiviä 28.9. merkityksellisyyden teemalla. Syyspäivillä saimme kuulla ihanan Hanna Kivisalon ajatuksia teemaan liittyen ja saimme nauttia ihanasta notkuvasta noutopöydästä aina maittavista salaateista herkullisiin jälkiruokiin. Lisäksi pohdimme yhdessä, mikä tekee vapaaehtoistyöstä merkityksellistä ja mitä kukin on itselleen vapaaehtoisuudesta saanut. Momsseissa ja vapaaehtoistyössä saamme kokea olevamme osana suurempaa kokonaisuutta ja olemme mukana tekemässä parempaa maailmaa, yksi teko kerrallaan.
Filosofi Frank Martela määrittelee merkityksellisyyttä näin: "Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille." Tässä ei kuitenkaan ole kyse itsensä jalustalle nostamisesta ja oman edun ajamisesta, vaan läheisten ja yhteisön hyvinvoinnin parantamisen tavoittelusta, koska hyvinvointimme on pitkälti riippuvainen siitä, kuinka hyvin ihmiset ympärillämme voivat.
Mielestäni tuo ajatus siitä, että tavoitellaan toisten ihmisten hyvinvoinnin parantamista, on kuitenkin tavallaan sitä oman edun ajamista, mutta hyvällä tavalla. Koska jos läheiseni ja yhteisöni voi hyvin, minunkin hyvinvointini paranee. Ja sitähän me kaikki haluamme, voida hyvin. Eikö totta?
Kun mietin milloin omassa arjessani koen merkityksellisyyttä, huomaan sen liittyvän aina toisiin ihmisiin. Kun muistan, että lapsi toivoi juuri tälle päivää lempiruokaansa. Kun osaan neuvoa työkaveria jossain asiassa. Kun asiakas muistaa minut, koska hänelle jäi hyvä fiilis edellisen kerran tavatessamme, eikä se ole ollenkaan itsestään selvää muistisairaiden kanssa työskennellessä. Kun ehdimme ystävän kanssa kahvitella kahden vuoden tauon jälkeen.
Voin todellakin todeta, että kun ihmiset ympärilläni voivat hyvin, minäkin voin hyvin.
Tähän loppuun haluan liittää vielä Hanna Kivisalon tekstin, joka tosiaan sopii hyvin vapaaehtoistyön ytimeen.
Yksi hyvä sydän korvaa monta tavallista. Se on lause, johon nojaan sateisina syysaamuina. Aamuina, jolloin herään valmiiksi väsyneenä, ajatukset levällään ja vähän itseltäni hukassa.
Tarvitaan vain yksi sydän. Yksi tavallinen ihminen, joka tulee ja sanoo oikeat sanat, kun epävarmuus on ainoa varmuus ja epätoivo toivoista se, joka tulee pyytämättä kylään.
Vain yksi tarvitaan.
Ja aina sellainen on jostain ilmestynyt. Tullut esiin huolien takaa, kunhan on ensin raottanut silmiään valoon ja antanut itselleen luvan nähdä muutakin kuin armottomat ajatuksensa.
Yksi aina on lainannut uskoaan, toivoaan ja rakkauttaan kulloisenkin tarpeen mukaan. Kantanut kassillisen omenoita, vetänyt verhot sivuun ja nauranut niin, että huolehtiminen on alkanut tuntua hukkaan heitetyltä hulluudelta.
Yksi hyvä sydän korvaa monta tavallista. Sellaisen sinäkin ansaitset ja sellaisen sinä olet saanut – käyttöä varten.
(Hanna Kivisalo, Hyvän jälki, 2019)
Hanna Kujala, Momssien hallituksen jäsen
© momsforkids.fi