Mitä on Momssit?

Moms for Kids ry eli Momssit on Vimpelissä perustettu yhdistys, joka työskentelee perheiden parhaaksi. Momsseilla on kristillinen arvopohja ja näemme jokaisen ihmisen, pienen ja ison, arvokkaana ja tasavertaisena. Haluamme tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle tasavertaiset mahdollisuudet elämään. Momssit siis tukee perheitä, jotta jokainen voisi elää riittävän hyvää arkea.

Momssit keskittyy ennaltaehkäisevään työhön perheiden parissa tarjoten taloudellista tai materiaalista tukea vaikkapa sairasloman sattuessa, vertaistukea ja keskusteluapua arjen ollessa raskasta syystä tai toisesta, tai mukavia avoimia tapahtumia ja ryhmiä varustamaan meitä kaikkia arjen keskellä.

Momssit on voittoa tavoittelematon ja poliittisesti sitoutumaton järjestö. Momssien toiminta on kaikille avointa eikä syitä tai tietoja turhaan kysellä. Toimimme paikallistoimijoiden välityksellä yhä kasvavassa määrässä kuntia. Näet listauksen kunnista aivan sivun alareunassa ja niitä klikkaamalla pääset tutustumaan paikalliseen toimintaamme.

Perheiden arkea tukemalla haluamme vaikuttaa koko yhteiskuntamme hyvinvointiin ja suuntaan. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, rakennamme sitä - yhdessä.

Mitkä ovat Momssien arvot?

Rakastamme

Suhtaudumme kaikkiin ihmisiin rakkaudellisesti, sillä Jumala on rakastanut meitä ensin. Aito välittäminen ja armollisuus itseämme ja muita kohtaan näkyvät kaikessa tekemisessämme.

Olemme yhdenvertaisia

Yhdistyksen toiminta ja palvelut ovat läpinäkyviä ja kaikille avoimia. Kohtelemme kaikkia ympärillämme tasapuolisesti yhdenvertaisina lähimmäisinä.

Teemme yhdessä

Hyvän tekeminen yhdessä tiimeinä on toimintamme ydintä. Haluamme luoda ympärillemme yhteisöllisyyttä, jotta kukaan ei jää yksin - Yhdessä pala parempaa maailmaa!

Kohtaamme ihmisen

Palvelemme jokaista asiakasta arvokkaana yksilönä. Ystävällinen ja kunnioittava henkilökohtainen kohtaaminen organisaation joka tasolla on kaiken tekemisemme lähtökohta. Olemme luottamuksen arvoisia.

Toimimme oikein ja vastuullisesti

Olemme luotettava ja rehellinen toimija kaikessa mitä teemme. Olemme sanamme mittaisia ja uskollisia myös pienessä.

Ketä Momssit auttaa?

Asiakkaamme ovat ihan tavallisia perheitä, joissa tarvitaan tilapäistä tukea arjen keskellä. Syitä tuen tarpeelle on monia pientuloisuudesta sairaslomiin ja lomautuksista perhetilanteiden muutoksiin. Momssien toiminta on kuitenkin kaikille avointa ja kaikkien saatavilla.

Vuonna 2022 saimme auttaa yhteensä jopa 5000 ihmistä seitsemässä kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Toimintamuotojemme kautta apua ja tukea sai pääasiallisesti lapset ja nuoret, mutta toimintamme vaikuttaa koko perheen arjen hyvinvointiin. Momssien työ perheiden tukemiseksi jatkuu!

Ketkä ovat Momssien kumppaneita?

Momssit on yhdistys, joka toimii Sote-kentässä. Momssit kiristää omalta osaltaan turvaverkkoja perheiden hyvinvointia lisäten. Yhteistyötahojamme ja kumppaneitamme ovat hyvinvointialueet, toiminta-alueemme kunnat, seurakunnat, järjestöt ja yhdistykset, yritykset sekä yksityishenkilöt.

Mistä Momssit saa rahoituksen?
Moms for Kids on voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii pääosin lahjoitusvaroin. Momssien toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin yhteistyötahojen ja kumppaneiden tuella. Työntekijöidemme rahoitus koostuu eri kanavista. Yhdessä-hankkeen työntekijöiden panoksen mahdollistaa STEA.

Haluatko olla mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten tasavertaisia mahdollisuuksia elämässä Momssien työn kautta? Jokainen lahjoitus, iso tai pieni, parantaa perheiden hyvinvointia. Lahjoitusvarat käytetään Momssien toimintaan perheiden tukemiseksi esim. ruokalahjakortein.

takaisin alkuun

gfdgf